Nimittäin tällä viikolla pitkästä aikaa peräti VIISI [5] ERI KÄYTTÄJÄÄ JUHLI VOITTOA!
Kolmen voiton miehen ollessa siis S-T!
Näin Natyyh on niin sanotusti lyöty SST:ssä ja samaan syssyyn myös VAK:ssa, kun huippupaluun jälleen tehnyt Shelle iski kiinni voittoon 499 viestillä!
Kukistaen siten samalla vihdoin Natyyhin ohi myös VAK:ssa iskeneen S-T:n, jolle jää edelleen hopealuu käteen.
Natyyh klaarasi silti edelleen VF:n, josta viimeisillään raskaana oleva komeettakäyttäjämme otti samalla jo YHDEKSÄNNENTOISTA [19] VOITTONSA PUTKEEN!
Maaginen 20. voitto siis ensi viikolla 29 mahdollista saavuttaa!
Muut putket menivät Natyyhilta, mutta S-T jatkaa taasen 13. peräkkäisen putkessa VK:ssa!
Mutta S-T:pä ei ollutkaan ainoa, joka voitti nyt VK:ssa, voitto näet jaettiin ja jakaja oli ykköshaastaja Fiti Martinez!
Ja sitten tietysti SPKFAK... Siellä riehuikin "uusi" nimi, kun lajin historiallinen ihmetyttö Teté92 otti vihdoin omansa myös vuonna 2016 - 88 huippupistein!
Viikon kovia nimiä olivat myös nyt hienoisesti alempiin sijoituksiin tyytymään joutunut Eva_ ja mm. *Alex*. Puolassa lomailevan zapoingin tasot olivat taasen luonnollien alhaiset.
SPKFAK: http://serranonperhekeskustelu.foorumimme.com/viewtopic.php?p=1073927#p1073927
VF: http://serranonperhekeskustelu.foorumimme.com/viewtopic.php?p=1073916#p1073916
VK: http://serranonperhekeskustelu.foorumimme.com/viewtopic.php?p=1073912#p1073912
VAK: http://serranonperhekeskustelu.foorumimme.com/viewtopic.php?p=1073914#p1073914
SST: http://serranonperhekeskustelu.foorumimme.com/viewtopic.php?p=1073918#p1073918
VVK: http://serranonperhekeskustelu.foorumimme.com/viewtopic.php?p=1073929#p1073929
NYT JUHLIMAAN JA ONNITTELEMAAN NÄITÄ MONINAISIA MENESTYJIÄ!
- YLLÄPITOTEAM [YPT]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti