maanantai 28. marraskuuta 2016

0103. SPK:n synttärikemut hurjassa vauhdissa!

Virallinen juhlapäivä mennyt, mutta synttärit silti vasta alussa! Totta vie, kestäväthän SPK-synttärit aina joulutauon yli vuoden loppuun asti!

Ensiksi esittelyyn tuore uusi Juhlapäälogo:


Katsokaa nyt tätä upeutta, tätä kauneutta!

Uusi "Diegon poppoo" -logo, virallisesti nimeltään SYNTSPDOLogo(2016) on "totta kai" tuoreen uusimman suunnittelijakuningatar (4.) Victorkion käsialaa, JA SUURI KÄSI HÄNELLE SIITÄ!

SPK:n synttärikemut tunnetaan tutusti etenkin kilpailuista, ja niitähän on nyt jo päällä! Ns. erikoiskilpailuista käynnissä ovat jo:

Serranon perhe -tohtori 2016
Vuoden tulokas 2016
Käyttäjäryhmien kuningas 2016

Mikä näissä jännää, niin 2/3 näistä kilpailuista on ollut vahvasti viime vuodet zapoingin pihdeissä! Tuota VT 2016 -kilpailua zapoing ei konkarina toki enää voikaan voittaa, eikä nainen sitä tulokasvuonaankaan, joka oli huima, aivan voittanut, kun hänelle "ikävästi" foorumille sattui vielä kovempi, nyt taukoa pitävä serranofani2011!

Ja kisojahan, sekä normaaleja että erikoiskilpailuja, alkaa koko ajan uusia, joten olkaa hereillä! Normaaleja myös päällä koko ajan, joista eri julkaisuissa lisää!

Ja muistakaa VIERASKIRJA, synttärikyselyt ja kaikki muu kovan kiva! Juhlapalstalla, tietenkin:

http://serranonperhekeskustelu.foorumimme.com/viewforum.php?f=171

NY EI RILLATA, NY OSALLISTUTAAN - OSALLISTU!

-SPK:n Ylläpito

Ei kommentteja: